Luonnosta etsitään rauhaa, hiljaisuutta ja puhtautta. Mutta miten niitä voi tuoda esiin markkinoinnissa? Tähän artikkeliin on koottu vinkkejä siitä, miten luonnon tarjoamia elämyksiä voi tuoda esiin videoiden avulla. Kahdeksan konkreettista esimerkkiä löydät jutun lopusta.
Videoiden määrä markkinoinnissa kasvaa jatkuvasti ja on ennustettu, että vuoteen 2020 niiden osuus verkon viestinnästä on jo 82 prosenttia. Videon kasvusta hyötyy erityisesti matkanjärjestäjät sekä ohjelmapalveluita tarjoavat yritykset, sillä liikkuva kuva elävöittää luonnon tarjoamat mahdollisuudet paremmin kuin teksti. Videoille on myös helpompi saada laajempi yleisö, sillä ihmiset jakavat niitä omissa sosiaalisen median kanavissaan, jos ne ovat laadukkaita. Tällä tavoin kuvat Suomen upeasta luonnosta voivat päätyä esimerkiksi Aasiaan melko pienellä vaivalla.
Tästä artikkelista löydät videokuvauksen perusasioita, joiden avulla aloittelijat pääsevät alkuun. Videotuotannon vaiheet ovat:
Kokeneemmat kuvaajat voivat saada vinkkejä esimerkkien kautta. Tekstin alta löydät linkit Haaga-Helian tietojenkäsittelyn sekä matkailun liikkeenjohdon opiskelijoiden tekemiin markkinointivideoihin, jotka tehtiin yhteistyössä matkanjärjestäjä Feel the Naturen, Hymyilevä Punakettu luonto- ja ohjelmapalvelun, Moose Activities -ohjelmapalvelun sekä Hotelli Nuuksion kanssa. Artikkelin vinkit perustuvat opiskelijoiden kokemuksiin sekä yleisöltä saatuun palautteeseen. Videoiden katsominen auttaa havainnollistamaan annetut ohjeet.
1. Videon konseptointi – Mitä, kenelle ja miksi?
Ennen varsinaista videon suunnittelua on päätettävä videon tyyppi, eli mitä videolla halutaan viestittää. Esitteleekö se palveluita, eli onko kyseessä demonstraatiovideo? Vai onko kyseessä mainosvideo, jolla vedotaan katsojan tunteisiin tai välitetään huumoria (ks. Video 2)? Kun videon konsepti on selvä, alkaa pohdinta siitä, kuinka kyseinen idea tuodaan videossa esille.
2. Käsikirjoittaminen – Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Kun konseptissa päätetään, mitä tunteita katsojassa halutaan herättää, käsikirjoituksessa suunnitellaan se, miten se tehdään. Varsinkin luontoelämykset voivat olla todella haastavia tuoda kuvaan. Miten kuvaisit hiljaisuutta?
Hyvän ja kattavan käsikirjoituksen avulla kuvaaminen ja editoiminen sujuu nopeasti. Suunnitelmista on kuitenkin oltava valmis joustamaan. Varsinkin ulkona luonnossa kuvatessa eteen voi sattua yllättäviäkin tilanteita. Parhaimmassa tapauksessa ne tuovat lisäarvoa videolle, jos sattuu vaikka huomaamaan kiinnostavan eläimen (ks. Video 3).
3. Kuvaus – Varman päälle on parempi
Jos kuvaamiselle ei ole tarvetta suunnitella tarkkaa päivää (kuvaus tapahtuu esimerkiksi kännykkäkameralla), kannattaa ehdottomasti kuvata hyvän sään aikana. Jos taivas on pilvessä, kuva näyttää helposti masentavan harmaalta (ks. Video 4). Eri editointiohjelmilla tai hyvällä kalustolla on helppo tehdä sadesäästäkin lämpimän näköinen (ks. Video 1), mutta helpoimmalla pääsee, jos sää itsessään on houkutteleva (ks. Video 5).
On suositeltavaa kuvata myös aina enemmän kuin vain yksi otto. Vaikka alkuun näyttäisi siltä, että klippi onnistui täydellisesti, saattaa terävyys olla pielessä tai kuvassa näkyykin jotain ylimääräistä. Varman päälle pelaaminen on tässä parempi.
4. Editointi – Sulava liike ja yhteensopivat äänet
Editoidessa yksi sääntö kannattaa pitää mielessä: video on pidettävä lyhyenä (ks. Video 8). Vaikka tänä päivänä ihmiset kuluttavatkin yhä enemmän aikaa videoiden parissa, saavat ytimekkäät ja nopeasti katsottavat videot eniten katselukertoja. Jopa minuutti voi olla liian pitkä, jos tarina ei vie hyvin eteenpäin. Yleensä klipeistä on syytä leikata tyhjiä pätkiä pois. Kuvan vaihtumiseen on myös kiinnitettävä huomiota. Eri kuvakokojen käyttö lisää videon sulavuutta. Katsojaa ei myöskään kannata heitellä miljööstä toiseen, sillä kokonaisuus voi rikkoontua.
Kun video alkaa valmistua, on saatava äänet kuntoon. Äänimaailma on myös parempi suunnitella etukäteen. Taustamusiikki on turvallinen ja hyvä vaihtoehto, kunhan valitsee teemaan sopivan kappaleen. Mutta jos haluaa korostaa luonnon rauhaa ja hiljaisuutta, kannattaa käyttää myös luonnollisia ääniä (ks. Video 7). Netissä on paljon maksuttomia äänipankkeja, kuten Ylen ääniarkisto, josta löytyy valmiiksi luontoääniä.
5. Julkaiseminen – Mikä kanava on toimivin?
Youtube on edelleen verkon suosituin katselualusta ja sitä kautta video on helppo upottaa muihin sosiaalisen median palveluihin sekä yrityksen omille verkkosivuille. Kohderyhmästä riippuen kannattaa huomioida myös Instagram Facebookin ohella, sillä erityisesti nuorempi sukupolvi on siirtynyt enemmän sen puolelle.
Videokuvaukseen lyhyt oppimäärä – Mikä tekee hyvän videon?
Video 1. Seeking the Silence
Tarinallinen video, jossa kaupunkilainen haluaa paeta kiirettä luonnon rauhaan. Yleisön mielestä video oli erittäin korkealaatuinen ja tarinaltaan mieleenpainuva.
Video 2. Finnish Nature – Come for the Silence
Huumoriin perustuva elokuvamainen video. Video oli yleisön suosikki ja sai kiitosta hyvästä teknisestä laadusta sekä selkeästä juonesta.
Video 3. Discover Autumn in Finland
Nuuksion luontoon ja metsään keskittyvä video. Yleisön mielestä videon tunnelma oli hyvä, mutta efektien käyttö jakoi mielipiteitä.
Video 4. Touch of Nature
Nuuksion hiljaisuutta ja rauhallisuutta korostava video. Videon musiikkivalinta kummastutti yleisöä, mutta teeman koettiin tulevan esille.
Video 5. Feel the Finnish nature in Nuuksio
Aisteilla ja kokemuksilla pelaava esittelyvideo.
Video 6. Come and relax in Nuuksio National Park!
Harrastusmahdollisuuksia esittelevä, ihmisiä hyödyntävä video. Yleisöltä video sai nimenomaan kiitosta ihmisten käytöstä. Nuuksioon on tervetulleita kaikki vauvasta vaariin! Hyvä tunnelma ja tekemisen riemu välittyi myös yleisölle.
Video 7. Nuuksio Dream Away
Tarinallinen luontoon keskittyvä video. Opiskelijoiden videoista tämä oli ainoa, jossa ei käytetty taustamusiikkia. Yleisö piti ideasta, mutta äänimaailmaan toivottiin lisää elävyyttä.
Video 8. Autumn Nature Nuuksio Finland
Nuuksion aktiviteetteja ja maisemia esittelevä video. Videota pidettiin teknisesti erinomaisena, mutta yleisö kaipasi selkeämpää tarinaa.
Teksti: Elle Nurmi
Videot: Haaga-Helian opiskelijat
Video 1. Seeking the Silence
Kari Jääskeläinen, Julia Aarnio, Eero Palmén, Suvi Uusitalo, Joanna Stenman, Saara Harju
Video 2. Finnish Nature – Come for the Silence
Mariina Keskitalo, Panu Kosonen, Matti Väisänen, Silja Gustafsson, Riikka Järvenpää, Jenni Saarinen
Video 3. Discover Autumn in Finland
Mari Ryyppö, Venla Nieminen, Sara Kansi, Maksim Prokopenko, Aleksi Pitkänen, Santeri Salin
Video 4. Touch of Nature
Johanna Järvelä, Petra Miikki, Ida Lehdonpolku, Julia Björklund, Meeri Aurila, Henrik Campos
Video 5. Feel the Finnish nature in Nuuksio
Aino Sainio, Tiia Eerikäinen, Anniina Merilinna, Lauri Vainio, Aleksei Flegontov, Joni Forsberg, Juho Suonpää
Video 6. Come and relax in Nuuksio National Park!
Ida Aittomäki, Meggy Vanhamäki, Laura Järvinen, Toni Pitkänen, Sami Ryyppö, Samuli Sepponen
Video 7. Nuuksio Dream Away
Marina Rydman, Jasmin Rautelin, Mia Elovirta, Ardian Durmishi, Hieu Bui
Video 8. Autumn Nature Nuuksio Finland
Jatta Linte, Elina Laaninen, Amanda Pärnänen, Juha Punkari, Olli Honka, Tarmo Hassinen
Toteutuksen koordinointi ja ryhmien avustaminen: Virtuaaliluonto-hanke, Ari Alamäki, Lauri Lehtipuu ja Toni Repo